Kulttuuri29.3.2023 09:00

Raakun uusi musiikkivideo on hurmaava taideteos

Lumimarja Tirronen

Kyläorkesteri Raakku sai viime vuonna Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiöltä 1 700 euron apurahan uuden musiikkivideon tekemiseen. Tänä talvena kuvattu video on nyt valmis, ja lopputulos on hurmaava.

SaanaKaskimaan käsikirjoittama video julkaistiin tiistaina YouTubessa. Raakku esittää videollaPilviJärvelän säveltämän kappaleen Pakkanen, joka löytyy kansanmusiikkiyhtyeen toiselta levyltä Toka (2020).

Raakun juuret ovat Jaalan Huhdasjärvellä, mutta yhtyeessä vaikuttaa myös esimerkiksi kimolalaisia. Viulua orkesterissa ja videolla soittaa iittiläistaituri AriAalto.

Seudun maisemallista kauneutta ja pohjoista mytologiaa hyödyntävän musiikkivideon on tuottanut kuusankoskelaisen JesseTervolinin Same–eYes Oy.

Lavastuksesta vastaa RenéeMoura, ja kuvaajat ovat TeemuVillikka ja AtteTynys. Villikka on myös leikannut videon.

Facebook