
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella jaetaan ensi vuonna niukkuutta
Sopeuttamiskeinoissa on paljon toimenpiteitä, joiden hv-alue arvioi pidentävän hoitojonoja ja käsittelyaikoja.
Sopeuttamiskeinoissa on paljon toimenpiteitä, joiden hv-alue arvioi pidentävän hoitojonoja ja käsittelyaikoja.
Risto Tamminen on jäämässä eläkkeelle.
"Suurimman tuomion hän ja hänen perheensä on saanut kylän keskuudessa syrjintänä".
Printtilehtien ilmestymispäiviä on leikattu monissa muissakin lehdissä.
Mahdollinen tietoturvaloukkaus koskee Päijät-Hämeessä yli kuutta tuhatta asiakasta.
Kuntajohtajista koostuva ryhmä toimii alueellisen turvallisuus- ja valmiustoimikunnan alaryhmänä.
Inkontinenssituotteiden kuljetuspalvelusta Päijät-Hämeen hyvinvointialueella vastaavan Westlog Oy:n järjestelmiin on tehty kyberhyökkäys.
Arolahden yksityistien tiekunnalle myönnettiin avustusta Arolahdentien kantavuuden parantamiseksi.
Miehen on korvattava Vuolenkosken osakaskunnalle 44 000 euroa.
Jenga Team, Iitti Hockey, Kausalan Yritys ja Iitin Käsityöläiset kohdentavat saamansa tuen vähävaraisten lasten ja nuorten harrastustoimintaan.
Tilauksia otetaan vastaan 4. marraskuuta asti.
Voimakas tuuli voi kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja keskiviikkona.
Päijät-Hämeen ympäristöterveys selvitti, ovatko ravintoloissa myytävät gluteenittomat pizzat oikeasti gluteenittomia. Näytteitä otettiin myös Iitissä.
Asukkaat huolehtivat liian vähän kotiensa palovaroittimista, nuohouksista sekä osoitteiden näkyvyydestä.
Iitti tarjoutuu isäntäkunnaksi.
Kokous korvataan valtuustoseminaarilla.
Ilmoitusten jättöaika torstain printtilehteen aikaistuu.
Kaupan ansiosta Iitin kunnan tilinpäätösennuste tälle vuodelle näyttää yli kuuden miljoonan euron ylijäämää.
Säästöjä aiotaan kohdentaa esimerkiksi musiikkiopistoon, teattereihin, Kymi Sinfoniettaan ja yksityistieavustuksiin. Kuusankosken uimahalli lakkautetaan.
Iitissä koululaisia valistetaan sähkötupakoinnin vaaroista. Aikuisten on vaikea tunnistaa käyttöä.
Pohjahinnaksi määriteltiin nyt 80 000 euroa.
Tänä vuonna alijäämän ennakoidaan olevan 30 miljoonan euron luokkaa.
Avustuksilla mahdollistetaan harrastustoimintaa vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille.
Tänä vuonna avustusta on myönnetty liki 1,7 miljoonaa euroa.
Iitinseudun painopaikaksi muuttuu joko Kouvola tai Tuusula.
Kyse on lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Vastaaja myöntää laittoman kuva- ja videomateriaalin hallussapidon.
Päijät-Hämeen ympäristöterveys toteutti kesällä tarkastusprojektin alueen kunnissa.
Hakuaika päättyy perjantaina.
Sivu 1/11