
Kausalan aseman uusi elämä
Henna Leiramon pitkäaikainen unelma toteutui.
Henna Leiramon pitkäaikainen unelma toteutui.
Sepon hunajaa tekevät hyväntuuliset mehiläiset.
Kiitokori ryhtyy jälleen valmistamaan paloautoja.
Uusitun hallintosäännön mukaan Iitin kunnanvaakunan käyttöoikeudesta päättää kunnanjohtaja.
Ossi Varpenius avaa perjantaina uuden ravintolan Kausalan keskustaan.
Vierumäen Matkakeidasta luotsaa nyt Carita Käkelä yhdessä miehensä Jonin kanssa.
Balladissa Oy teki viime vuonna 1,3 miljoonan euron liikevaihdon.
Iitin yrittäjäyhdistyksen jäsenistä koostuva porukka tutustui torstaina Muottituotteen tehtaaseen Raumalla, Reposaaren tuulipuistoon Porissa sekä Avantin tehtaaseen Ylöjärvellä. Toinen matkapäivä päätettiin Tampereelle.
Iitin yrittäjäyhdistyksen jäsenistä koostuva porukka tutustui keskiviikkona Olkiluodon ydinvoimalaitoksen vierailukeskukseen. Ensimmäinen matkapäivä päätettiin Raumalle.
Kriteerit ovat tiukat. Kaupan on toimittava ympäri vuoden, kauppiaan on tarjottava vähintään yhtä oheispalvelua ja matkaa seuraavaan kauppaan pitää olla vähintään 7,5 kilometriä.
Nelisen vuotta sitten Taitomuovin entiset työntekijät perustivat Proplasticpartner Oy:n. Maailmantilanne on ollut haastava jo pitkään, mutta yrityksellä menee mukavasti.
Iitti Golf Oy:n tilikausi oli tappiollinen. Yhtiökokouksessa hallitukseen valittiin uusia jäseniä.
Lossirannan Kartanon toiminta käynnistyi viime kesänä. Talvella asiakkaiden suosikiksi on noussut savusaunan ja viinikellarin yhdistelmä.
Yrittäjä Juuso Rämä keskittyy Kouvolan Pyöräpajan kasvattamiseen.
Yrityskaupan myötä Haltonista tulee Ruotsin markkinajohtaja leikkaussalien ilmanvaihtoratkaisuissa.