Uutiset13.3.2023 06:00

Seurantalojen energia-avustus nyt haettavissa

Hakuaika päättyy 11. huhtikuuta.

Lumimarja Tirronen

Suomen Kotiseutuliitto on avannut energia-avustusten haun seurantaloja ylläpitäville yhteisöille. Eduskunta myönsi avustuksille määrärahan lisätalousarviossa 1. maaliskuuta.

Avustuksella pyritään turvaamaan yhteisöllisessä käytössä olevien seurantalojen toimintaedellytyksiä energiakriisin aikana. Jaossa on enintään 2,3 miljoonaa euroa.

Tukea loka–huhtikuun energiakuluihin

Tukea myönnetään kohonneista energiakuluista aiheutuneisiin kustannuksiin vuoden 2022 lokakuun alun ja tämän vuoden huhtikuun lopun välillä. 

Tukea voivat saada esimerkiksi nuorisoseurat, työväenyhdistykset, kyläyhdistykset, maamiesseurat, pienviljelijäyhdistykset ja -osastot, raittiusyhdistykset, marttayhdistykset, vapaapalokunnat, kotiseutuyhdistykset, maataloustuottajain yhdistykset, manttaalisäätiöt, puolueosastot, urheiluseurat sekä muut vastaavat yleishyödylliset yhteisöt.

Kunnat, kuntayhtymät tai rekisteröimättömät yhteisöt eivät ole avustuskelpoisia.

Ympärivuotista käyttöä edellytetään 

Avustuksen kohteena olevan rakennuksen tulee olla vapaassa kansalaiskäytössä. Rakennuksessa pitää olla ainakin yksi suuri kokoontumistila ja sitä palvelevia yleisiä tiloja.

Avustusta ei myönnetä pelkästään kesällä käytettäville rakennuksille.

Energia-avustusta haetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella. Yhteisön valtuuttaman henkilön tulee ensin hakea tunnukset hakujärjestelmään ja täyttää sen jälkeen hakulomake.

Hakuaika päättyy 11. huhtikuuta kello 16. Kotiseutuliiton hallitus tekee avustuspäätökset toukokuun aikana.

Facebook