Uutiset3.2.2023 11:00

Vuonna 2022 ansioituneista iittiläisistä kaivataan ehdotuksia

Palkittavat voivat olla yksittäisiä henkilöitä, rekisteröityjä yhdistyksiä tai urheilujoukkueita.

Lumimarja Tirronen

Iitin kunta myöntää vuosittain tunnustuspalkinnon tai -palkintoja ansioituneille iittiläisille. Palkittava voi olla henkilö, rekisteröity yhdistys tai urheilujoukkue.

Palkituksi voi tulla esimerkiksi vuoden urheiluteko, vuoden kulttuuriteko tai vuoden hyvinvointiteko. Myös useampia tunnustuksia voidaan jakaa. Vuoden nuori voidaan palkita ansioitumisesta esimerkiksi urheilun tai kulttuurin saralla.

Viime vuonna uudistetun palkitsemissäännön mukaan kuntalaiset saavat ehdottaa tunnustuspalkintojen saajia. Iitin kunnanhallitus päättää palkittavista henkilöistä ja tahoista kuntalaisilta saatujen ehdotusten pohjalta.

Ehdotukset 13. helmikuuta mennessä

Kunta pyytää ehdotuksia ansioituneiden iittiläisten tunnustuspalkintojen saajista 13. helmikuuta mennessä. Palkittavia haetaan nyt vuoden 2022 saavutusten tai tulosten perusteella.

Ehdotuksen perusteluineen voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi tai toimittaa kirjekuoressa Iitti-pisteeseen kunnankirjastolle.

Myöhässä tehtyjä esityksiä ei huomioida. Palkinnot voidaan myös jättää myöntämättä.

Lisää palkitsemiskriteereistä voi lukea täältä.

Facebook