Uutiset20.5.2023 12:18

Keskellä Kausalaa palaa talo

Palo sai alkunsa alakerrasta, mutta syttymissyy ei ole vielä selvillä. Henkilövahingoilta on vältytty.

Lumimarja Tirronen

Kausalan Eerolantien varrella palaa omakotitalo. Palopaikka on lähellä Iitintien ja Eerolantien risteystä, kahden muun omakotitalon välissä. Päijät-Hämeen pelastuslaitos sai hälytyksen klo 11.41. 

Palon syttymissyy ei ole tiedossa, mutta päivystävä palomestari MikkoJavanainen kertoo palon saaneen alkunsa talon alakerrasta. Siitä se levisi nopeasti yläkertaan ja katon välipohjaan, mikä on vaikeuttanut sammutustöitä.

— Alakerta saatiin suht nopeasti sammutettua, mutta yläkerta on tulessa ja sammutustyöt käynnissä, Javanainen kertoo palopaikalta.

Ei henkilövahinkoja

Henkilövahingoilta on vältytty. Javanaisen mukaan talon kaksi asukasta eivät ole tarvinneet ensihoidon apua pienestä savukaasuille altistumisesta huolimatta.

Palavan talon molemmilla puolilla on omakotitalot. Ne eivät palomestarin mukaan ole olleet vaarassa, mutta voimakas savun haju tuntuu koko naapurustossa. 

Paikalla on 14 pelastuslaitoksen yksikköä, joista neljä on Kymenlaakson puolelta. Palomestarin arvion mukaan talo tulee palamaan purkukuntoiseksi. 

Uutista päivitetty palomestarin kommenteilla klo 13.42. Kuvia lisätty klo 13.56.

Facebook