Kulttuuri30.5.2023 17:00

Luopumisen kipu läsnä ArtVuorelan kesän avauksessa

Surun verhon takaa piirtyy elämän merkityksellisyys.

Susanna Lohi

ArtVuorelan näyttelykesä avautui yleisölle viime keskiviikkona. Vuokko Salmenkiven näyttely Kulkijan kutsu on avoinna sunnuntaihin 11. kesäkuuta asti vinttigalleriassa. Eteisgalleriassa on esillä Kukkaistuoksuja-niminen kokoelma taitelijan kukka-aiheisia töitä.

Päänäyttely on kertomus luopumisesta, surusta ja kaipauksesta. Ihminen maisemassa -sarjan teokset ovat vuosien 2019-21 tuotantoa.

Näyttelyssä syntyy vaikutelma poismenevän ihmisen varjomaisesta, mutta samalla kirkkaasta olemisesta ajassa. Vääjäämätön ero lähestyy, ja rakkaan ihmisen muisto jää elämään lohduttoman surun jälkeen.

Ihminen maisemassa ja muistoissa

Teoksissa toistuu pitkälti sama aihe. Maisemaan, joka hallitsee kangasta, on saapunut vieras. Mies ei asetu maisemaan, vaan on irrallaan siitä. Hän katsoo toisaalle, viipyy ja menee pois.

Väliin on sijoitettu töitä, jotka kääntävät katseen sisimpään. Se, mikä on tulossa, on läsnä Mielenmaisema-teoksessa. Samaan aikaan siinä kukkii yhdessä koettu matka lähes pastellinsävyisenä ja rikkaana.

Teos poikkeaa mies- ja maisema-aiheisista töistä. Jaottelu toimii hyvin. Tyylieron avulla onnistutaan erottamaan ulkoiset ja sisäiset tapahtumat toisistaan sekä luomaan jännitettä niiden välille.

Taitavaa mielen kivun kuvausta

Sarjan ansiokkaimpia töitä ovat teospari Kysymyksiä jailman vastauksia.

Musertava suru täyttää tilan. Sanat ja selitykset ovat loppuneet. Niitä ei ole.

Kyseisissä teoksissa värinkäyttö tukee kompositioita. Kokonaisuus on pysähdyttävä.

Salmenkivi kertoo, että näyttelytöiden maalaaminen oli osa surutyötä. Teossarja syntyi, kun hän menetti miesystävänsä. Näyttely toimii myös ilman taustakertomusta.

Mitä jäljelle jää 

Näyttely herättää ajatuksen elämän hauraudesta. Ihmisen oleminen ajassa on ohikiitävä hetki. Tietoisuus tästä antaa merkityksen ja arvon jokaiseen elettäväksi saatuun hetkeen.

Näyttely jätti surumielisyydestään huolimatta toivon ja valon kävijän mieleen. Suru kuuluu elämään, mutta se on vain yksi osa sitä.  

Vinttigalleria sijaitsee nimensä mukaisesti vintissä. Tilaan kulku ei ole esteetön.

ArtVuorela, Iitintie810,Iitinkirkonkylä. Avoinnake-suklo12-17. 

Facebook