Perhepäivä 2024 Iitin kunta
Ihmiset8.12.2023 09:30

Pedro Hietanen (1949-2023)

Lämmin ja vaatimaton monilahjakkuus on poissa.

Kirsti Pitkänen-Nurmi

Iitin musiikkijuhlien vakioesiintyjiin kuulunut Pedro Hietanen nukkui pois itsenäisyyspäivänä Helsingissä. Verlan kylässä syntynyt ja vuosikaudet vapaa-aikaiittiläisenä viihtynyt superlahjakkuus jätti ison aukon niin juhlien talkoolaisten ja muiden täkäläisten ystävien sydämiin kuin itse festivaalillekin.

Jo ennen musiikkijuhlien olemassaoloa Hietanen oli esiintynyt Iitissä mm. yhden yhteistyökumppaninsa, näyttelijä-laulaja Ritva Oksasen kanssa. Musiikkijuhlien perustamisen myötä Hietasen ja tapahtuman taiteellisen johtajan Laura Mikkolan välille syntyi ystävyyssuhde.

Verlan tehdasmuseon kesän 2009 tangokonsertti, jossa Hietanen, Mikkola ja saksofonisti Jukka Perko esiintyivät triona, teki Pedro Hietasesta kertaheitolla yhden Iitin festivaalin suosikkimuusikoista. Trio esiintyi suomalaisine tangoineen myös Pariisissa.

Hietasesta tuli Verlassa, Iitti Golfin Puimalassa ja sittemmin Saukonkallion lavalla järjestettyjen konserttien keskeinen hahmo. Kukapa läsnäollut voisi unohtaa hänen esiintymisensä Verlan Beatles- ja elokuvamusiikkikonserteissa tai M.A. Nummisen kanssa.

Esiintyminen oopperalaulaja Matti Salmisen kanssa ja oma Puimala-konsertti Vapaat kädet, Pedro ja ystävät, jossa mukana oli myös Harri Marstio, olivat hienoja näyttöjä Hietasen monipuolisuudesta.

Harmonikan lisäksi muusikko, säveltäjä, sovittaja, kapellimestari, tuottaja sekä televisio- ja radioesiintyjä Hietanen soitti myös pianoa ja muita kosketinsoittimia.

Verlassa viisivuotiaana Heikkinä aloitettu ja vuosikymmeniä kestänyt ura oli hengästyttävä, mutta tuntui kuitenkin sairastumisen myötä päättyvän kesken. Iitin musiikkijuhlilla Pedro Hietanen esiintyi viimeisen kerran poikkeuskesänä 2021.

Vaatimattomuus, lempeys ja vähäeleinen huumori — niistä me Pedron ensisijaisesti muistamme.

Hänestä huokui ystävällisyyttä ja lämpöä kaikkia kohtaan ja kaikissa tilanteissa. Harjoituksissa, saunailloissa, kesäkahvilassa, Radansuun kyläkaupassa...

Sen lämmön me todennäköisesti tunnemme lähellämme vielä kauan aina kun Pedroa muistelemme.

 

Kirjoittaja on Iitin musiikkijuhlien tiedottaja.

Facebook