Kulttuuri31.5.2023 17:00

"Tavoitteena on ollut, että juhlavuonna päästään Iittiin esiintymään"

Pekka Tiilikainen & Beatmakers keikkailee Kausalassa lauantaina.

Susanna Lohi

Keski-iän saavuttanut Pekka Tiilikainen & Beatmakers esiintyy lauantaina Katiska Barin live-iltojen aloituksessa. Yhtye juhli 35-vuotista taivaltaan huhtikuussa.

Bändiä luotsaa Iitissä syntynyt ja paikkakunnalla elämänsä ensimmäiset 25 vuotta viettänyt Jori Venemies.

— Tavoitteena on ollut, että juhlavuonna päästään Iittiin esiintymään.

Venemies muistelee lämmöllä syntymäpitäjänsä musiikinopetusta. Kiitosta saavat ala-asteen erityisopettaja Pentti Simonen sekä yläasteen ja lukion musiikinopettaja Marjatta Pohjalainen.

— Marjatta oli voimanainen. Koululla oli esimerkiksi oma orkesteri. Sitten oli bändikamat, joilla saimme vapaasti käydä harjoittelemassa myös kouluajan ulkopuolella. Sillä kaikella on ollut aivan valtavan suuri merkitys.

Rippikouluikäisenä keikkailunsa aloittaneen Venemiehen tie täysipäiväiseksi ammattimuusikoksi kulki luokanopettajaopintojen kautta.

Juurevaa kitarabeatia

Yhtyeen kokoonpano on muuttunut vuosien varrella useaan otteeseen. Siinä soittavat Venemiehen (basso) lisäksi PekkaTiilikainen (laulu ja kitara), EkiSutela (soolokitara) ja J-PHarju (rummut).

Useaan kertaan palkittu yhtye on keikkaillut kotimaan lisäksi Englannissa, Hollannissa, Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Espanjassa.

Yli kaksikymmentä albumia julkaissut bändi sai hienon huomionosoituksen, kun arvostettu brittiläinen musiikkilehti Pipeline palkitsi yhtyeen Guitar Town -julkaisun vuoden albumin tittelillä 2020.

Yhtye jakoi huomionosoituksen toisen suomalaisbändin, The Doltonesin, kanssa. Rumpali J-P Harju soittaa Beatmakersin lisäksi myös The Doltonesissa.

Lauantaina Katiskassa on luvassa taatusti juurevaa kitarabeatia.

Facebook