Iittiläinen kansanlaulaja Taavi Uutela eli hengästyttävän vaiherikkaan elämän

Iittiläinen Taavi Uutela (1883-1969) ponnisti köyhistä oloista vaiherikkaaseen elämään, josta ei käänteitä ja luovuutta puuttunut.

Uutela oli sekatyömies, viinatrokari ja punakaartilainen. Hän oli myös perinteenkerääjä, laulaja, säveltäjä ja kansankirjailija.

Tamperelaismuusikko Pekko Käppi tutustui Uutelan laulutuotantoon jo 1990-luvulla.

— Opiskelin etnomusikologiaa Tampereen yliopistossa, ja minun piti etsiä opinnäytetyötä varten suomalaisia työlauluja. Uutelalla on paljon miesten junttalauluja, joissa käytetään hyvin mielikuvituksekasta kieltä.

Junttalauluja laulettiin työn jouduttamiseksi ja rytmittämiseksi esimerkiksi silloin, kun perustuksia paalutettiin maahan junttaamalla. Käppi luonnehtii lauluja eroottissävytteisiksi tai suorastaan ruokottomiksi.

Myöhemmin Käpille selvisi, että Taavi Uutela oli paljon monipuolisempi mies kuin junttalauluista olisi voinut päätellä.

Kouluja käymätön Uutela jätti jälkeensä laajan kirjallisen aineiston, johon sisältyy laulunsanoitusten lisäksi näytelmiä, sananlaskuja, esitelmiä, nuottivihkoja ja yhdeksänosainen muistelmateos.

— Kukaan ei ole tutkinut aineistoa, eikä siitä ole kovin moni edes tiennyt, Käppi kertoo.

Korona käynnisti väitöskirjatyön

Pekko Käppi on jouhikkotaiteilija, säveltäjä, tuottaja, opettaja ja kansanlauluperinteeseen erikoistunut tutkija.

Ennen koronaa keikkailevan muusikon tutkimustyö koostui lähinnä hetkittäisistä sukelluksista arkistoihin. Kun pandemia alkoi, Käpiltä loppuivat keikat — kuten kaikilta muusikoilta.

— Ajattelin, että nyt on hyvä aika tehdä tutkimusta. Uutela alkoi puhuttelemaan minua, ja päätin tehdä hänestä väitöskirjan.

Monet Käpin entiset opettajat ovat siirtyneet Itä-Suomen yliopistoon, ja sinne myös Käppi tekee artikkeliväitöskirjansa, jonka työnimi on Kansanlaulaja Taavi Uutelan muusikkous, lauluperinne ja arkistoaineisto mikrohistoriallisena performanssina.

Uutelan kirjallisen jäämistön lisäksi Käpillä on käytössään valtava määrä tallenteita, jotka Uutelan tuntenut professori Erkki Ala-Könni äänitti vuosien 1957–1968 aikana. Ala-Könni kohtasi Uutelan Kymenlaakson Osakunnan järjestämällä retkellä 1950-luvulla.

Digitoiduilla kelanauhoilla on useita satoja Uutelan lauluesityksiä ja kymmeniä tunteja muistitietoa.

— Biisien kuuntelussa ja esianalyysissä menee aikaa. Tarkoitus on myös hengailla täällä Uutelan kotiseudulla ja tutustua Iittiin, Käppi kertoo.

Kerjuulta paimeneksi

Haastattelua tehdään Kouvolatalon aulassa. Pekko Käppi on pitänyt Kouvolassa päivällä jouhikkokurssin, ja illalla vuorossa on yleisöluento Uutelasta.

Kuka Taavi Uutela oikein oli?

Käy ilmi, että kysymykseen on vaikea vastata lyhyesti; niin vaiheikkaan ja erikoisenkin elämän vuonna 1883 syntynyt iittiläismies eli.

Taavi Uutela oli nuorin seitsemästä sisaruksesta. Käpin mukaan perhe oli köyhä, ja seitsenvuotiaana kengätön Taavi joutui kerjuulle.

Kahdeksanvuotiaana poika lähti paimeneen.

— Paimenen työssä herätys oli puoli neljältä yöllä. Ensin piti päästää siat ulos, sen jälkeen valmistaa hevonen taksvärkkityöntekijälle ja päästää lehmät metsään. Sitten ohjelmassa oli ojankaivuuta siihen asti, kun lehmät piti tuoda takaisin. Ruokailun jälkeen mentiin nukkumaan, Käppi kuvailee pienen paimenen arkea.

Maailman merillä

1900-luvun alussa Taavi Uutela lähti merille. Omien sanojensa mukaan hän työskenteli sekä purjelaivalla että höyrylaivalla.

Muusikkoidentiteetti nuorelle Uutelalle kehittyi noina vuosina; tallenteilta löytyy esimerkiksi kertomus esiintymisestä antwerpeniläisessä merimieskapakassa, jossa yleisö oli kuunnellut Uutelaa haltioituneena.

— Ilta tosin päättyi käsirysyyn, kun toinen suomalaismies aloitti tappelun, Käppi kertoo.

Suomeen palattuaan Uutela teki sekalaisia töitä eri puolilla maata: ainakin Torniossa ja Ruotsin puolella Haaparannassa, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Suomessa ja Helsingissä.

Pääkaupungissa Uutela on tiettävästi toiminut autonkuljettajana ja käynyt mahdollisesti hetken aikaa Kansanvalistusseuran kirjoittajakoulua. Tästä ei kuitenkaan ole täyttä varmuutta.

Jossain vaiheessa Taavi Uutela esiintyi myös sirkuksessa, missä hän paini, voimisteli, teki temppuja ja lauloi lopuksi kuplettia.

Kieltolain aikaan Uutelan tiedetään trokanneen viinaa. Vanhoilla päivillään käsistään kätevä mies teki tuohitöitä ja tinasi kahvipannuja.

"Saa julkaista kuolemani jälkeen"

Vuonna 1918 Uutela kuului punakaartiin. Sisällissotaa koskevan muistelmavihkon kanteen hän on kirjoittanut: "Saa julkaista kuolemani jälkeen".

Muistelmista käy ilmi, että Uutela sai omilta tappotuomion kritisoituaan sodanjohtoa. Sodan loppuvaiheessa hän antautui valkoisille Elimäellä ja joutui vankilaan Riihimäelle.

Käpin mukaan on suoranainen ihme, ettei Uutela saanut kuolemantuomiota.

Taavi Uutelan muistelmat päättyvät 1920-luvulle. Käppi on erityisen kiinnostunut Uutelan vaiheista 1930- ja 1940-luvuilla, sillä tästä ajanjaksosta on vähiten tietoa.

Vuonna 1930 Uutela meni naimisiin Lyydia Maria Niemisen kanssa, mutta pari erosi vuonna 1945.

— Uutelan rakkauslauluissa on usein jokin traaginen käänne. Ehkä niistä välittyy jonkinlainen pettymys, jopa kyynisyys.

1950-luvulla Uutela muutti Kausalaan.

— Hänet on haudattu Elimäelle, mutta hautakiveä ei enää ole, koska hautaa ei hoitanut kukaan, Käppi tietää.

Taavi Uutelalla oli kaksi lasta. Poika asui Kausalassa ja kuoli vuonna 1997. Tytär muutti Korialle ja kuoli vuonna 2019.

Poikkeuksellinen perinneinformantti

Jo professori Ala-Könni piti Taavi Uutelaa poikkeuksellisena perinneinformanttina.

Uutela keräsi ja taltioi suuren määrän kansanlauluja, mutta sävelsi ja sanoitti myös omia lauluja. Lisäksi Uutela oli hyvä laulaja.

— Uutela on kirjoittanut muistiin lapsena kuulemiaan tarinoita. Hän on ollut tarkkakorvainen ja hyvämuistinen, Pekko Käppi kertoo.

— Lahjakas mies on kirjoittanut myös nuotille, vaikka hän oli käynyt vain hetken kiertokoulua — jos sitäkään.

Erään nuottivihkon kanteen Uutela on kirjoittanut nimensä ja osoitteensa morse-aakkosilla; ne hän lienee oppinut merillä.

Käpin mukaan Uutelan kirjoittamat näytelmät ovat eräänlaisia maagisia farsseja. Yhden nimi on Taikomalla miestä ja kuinka juoru paisuu.

Uutelan Ala-Könnille testamenttaamassa aineistossa on myös vihko, jonka nimi on Kirjantaitamattoman tohtorinhattuväitöskirja.

Muistitietoa kaivataan

Käpin oletus on, että Iitissä on vielä ihmisiä, jotka muistavat Uutelan tai tietävät hänestä jotain kertomisen arvoista.

Tästä saadaan esimakua jo Kouvolatalolla, kun luentoa kuuntelemaan saapuu Jussi Säynäsmaa Säyhteeltä.

Säynäsmaa kertoo Uutelan olleen hänen isänsä tuttu ja yöpyneen joskus heidän kotonaan Säyhteellä.

— Ei hän talon töitä tehnyt, mutta keräsi tuohia koivuista, Säynäsmaa muistelee.

Yleisötilaisuudessa Antti Kankkunen kertoo Uutelan asuneen jossain vaiheessa Kymenrannantiellä junanvaunua muistuttaneessa pikkumökissä.

Näitä tarinoita Pekko Käppi odottaa kuulevansa paljon lisää.

Tunsitko Taavi Uutelan? Voit kertoa muistoistasi Pekko Käpille sähköpostitse: info@pekkokappi.com. Jos et käytä sähköpostia, voit kirjata muistot paperille ja toimittaa kirjeen Iitinseutuun. Toimitamme kirjeet eteenpäin Käpille.