Postinkantaja kuoli liikenneonnettomuudessa Kouvolassa
Postinkantaja menehtyi tänään liikenneonnettomuudessa Kouvolassa, kun auto törmäsi häneen pyörätiellä. Postinkantaja oli 56-vuotias ja onnettomuushetkellä työtehtävissään.
Henkilöauton kuljettaja oli ajanut vähän ennen puoltapäivää Marjoniementietä pitkin ja ajautunut Savonkadun risteyksessä pyörätielle. Kuljettaja osui pyörätiellä olleeseen pyöräilijään. Sen jälkeen auto jatkoi matkaansa läpi kerrostalon pihamaan ja pysähtyi lopulta puuhun.
Pyöräilijä loukkaantui vakavasti törmäyksessä, ja häntä elvytettiin pelastuslaitoksen toimesta. Hän kuitenkin menehtyi onnettomuuspaikalle. Menehtynyt postinkantaja oli kouvolalainen.
Kaakkois-Suomen poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Kuljettajaa epäillään alustavasti törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Rikosnimikkeet voivat täsmentyä esitutkinnan edetessä. Päihteillä ei epäillä olevan osuutta tapahtumiin.