Kulttuuri15.3.2024 14:00

Tangokuningatar Heidi Pakarisella ilmaiskonsertti Lyöttilässä ja Ravilinnassa

Päijät-Hämeen liitto tuo Iittiin kevään aikana muitakin taidetekoja.

Lumimarja Tirronen

Tangokuningatar Heidi Pakarinen ja harmonikkataiteilija Hannu Kella konsertoivat ensi viikon keskiviikkona Iitissä.

Päivällä klo 14 duo esiintyy Lyöttilän maamiesseurantalolla. Klo 17 kaksikko esiintyy Ravilinnassa.

Konsertit kestävät noin tunnin. Kumpaankin konserttiin on vapaa pääsy.

Ohjelmassa on niin tanssi- ja viihdemusiikin klassikoita kuin uudempiakin sävellyksiä.

Konsertit tuo Iittiin Päijät-Hämeen liiton alueellinen kuntien kulttuuritoiminnan kokonaisuus. Ilmaiskonsertit rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Päijät-Hämeen liitto.

Nuokulle toteutetaan yhteisseinämaalaus

Päijät-Hämeen maakuntataiteilijat Hannu Kella ja Laura Mellanen ovat suunnitelleet muutakin kulttuuriohjelmaa kuntiin.

Ohjelma kulkee taidetekojen nimellä. Taidetekojen yhtenä tavoitteena on tavoittaa niitä yleisöjä, jotka jäävät usein kulttuuripalveluiden ulkopuolelle: lapsia, nuoria, vanhuksia, kehitysvammaisia sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujia.

Laura Mellanen tulee toteuttamaan Kausalan Nuokun seinälle seinämaalauksen yhdessä nuorten kanssa.

Tuubakimalainen tulee esiintymään Iittiin 19. huhtikuuta. Kokoonpanoon kuuluvat Sinfonia Lahden tuubisti Harri Lidsle sekä Hannu Kella ja Matti Hussi vuorotellen.

Lidsle on pitänyt lastenkonsertteja vuodesta 2003 lähtien. Tuubakimalainen esiintyy kouluissa ja päiväkodeissa.

Facebook