Iitinseutu Kesätauko Paraati
Tapahtumat9.4.2024 11:45

Tavaranvaihtopäivät ensi viikolla sekä Kausalassa että Jaalassa

Lumimarja Tirronen

Ekoidea ry järjestää ensi viikolla kierrätyspäivät Kausalassa. Tapahtuma on nyt viisipäiväinen, ja se pidetään Osuuspankin talon tyhjissä tiloissa Kausalan torin laidalla.

Raha ei vaihda omistajaa kierrätyspäivillä, vaan tavaroita voi tuoda tullessaan ja viedä mennessään.

Tavaraa voi tuoda jo tiistaina klo 12-18, mutta varsinainen tapahtuma on keskiviikosta sunnuntaihin 17.-21. huhtikuuta.

Arkena tavaroita voi tulla penkomaan tai tuomaan klo 12-18 ja viikonloppuna klo 11-15. Viikonloppuna ei enää vastaanoteta tavaroita.

Tavarat tarkastetaan

Kierrätykseen saa tuoda vain ehjiä, puhtaita ja käyttökelpoisia tavaroita. Kaikki tavarat tarkastetaan. Rakennuksen ulkopuolelle ei saa jättää tavaraa.

Kierrätykseen voi tuoda esimerkiksi kodin tekstiilejä, astioita, leluja, pelejä, lankoja, koruja, koriste-esineitä, kirjoja, levyjä, toimivia pienkodinkoneita sekä vaatteita, kenkiä ja asusteita.

Vaatteiden ja kenkien toivotaan olevan keväisiä tai kesäisiä. 

Huonekaluja ja esimerkiksi kookkaita urheiluvälineitä ei pystytä vastaanottamaan, mutta niistä voi tuoda ilmoituksen seinälle.

Jaalassa kaksipäiväinen tapahtuma

Myös Jaalassa järjestetään tavaranvaihtopäivät ensi viikolla. Jaalan kirkonkylän kyläyhdistyksen kaksipäiväinen kierrätystapahtuma pidetään Jaalatalolla osoitteessa Salparinteentie 1B.

Tavaroita otetaan vastaan jo torstaina klo 16-18, mutta varsinainen tapahtuma on perjantaina ja lauantaina 19.-20. huhtikuuta. 

Perjantaina tavaraa otetaan vastaan koko päivän klo 9-16 ja lauantaina klo 11 asti. Tapahtuma päättyy lauantaina klo 14.

Jaalassa kierrätykseen voi tuoda siistejä, ehjiä ja puhtaita vaatteita, kenkiä, kodintekstiilejä, leluja, lastentarvikkeita, astioita, keittiötarvikkeita, harrastus- ja urheiluvälineitä sekä pienelektroniikkaa.

Kirjoja ja huonekaluja ei oteta vastaan.

Kouvolassa parin viikon päästä

Kouvolassa Kerkko-verkosto ja Kymenlaakson Jäte järjestävät jokakeväiset tavaranvaihtopäivät 25.-27. huhtikuuta.

Paikkana on tällä kertaa Pukimon entinen liiketila Torikadulla Kouvolan keskustassa.

Torstaina tavaraa voi tuoda ja viedä klo 12-18 ja perjantaina klo 12-17. Lauantaina ovet ovat auki klo 10-14, mutta tavaraa otetaan vastaan vain klo 13 asti.

Facebook