Uutiset18.12.2022 16:00

Pyhät ja lumitilanne vaikuttavat jätehuoltoon

Lumimarja Tirronen

Joulun ja uudenvuoden aatto- ja pyhäpäivät vaikuttavat Kymenlaakson Jäte Oy:n jäteasemien aukioloaikoihin. Pyhien takia myös jäteastioiden tyhjennykset voivat siirtyä totuttua aiemmaksi tai myöhemmäksi.

Poikkeuksellisen lumitilanteen vuoksi jäteastioiden tyhjennyksissä on ollut viivästyksiä myös jouluviikkoa edeltävillä viikoilla. Asukkaat voivat helpottaa tyhjennyksiä tekemällä pihassa lumityöt, huolehtimalla hiekoituksesta sekä pitämällä jäteastian näkyvillä. Lisäksi on hyvä tarkistaa, ettei jäteastia jäädy kiinni maahan tai kansi kiinni astiaan.

Kymenlaakson Jäte muistuttaa, että lyhyistä, muutaman arkipäivän viivästyksistä soittaminen asiakaspalveluun hidastaa ja ruuhkauttaa palvelulinjoja. Jos jäteastiat täyttyvät ennen seuraavaa tyhjennystä, jätteitä kannattaa säilyttää mahdollisuuksien mukaan kotona siihen asti, kunnes astiat on saatu tyhjennettyä.

Jäteasemien poikkeavat aukioloajat

Aatonaattona 23. joulukuuta palvelevat Jaalan, Mäntyharjun ja Haminan jäteasemat klo 9-15. Kouvolan Ahlmanintien ja Kotkan Jumalniemen jäteasemat ovat avoinna klo 8-15. Keltakankaan jäteasema ja jätekeskus ovat avoinna klo 7-16.

Jouluaattona avoinna on vain Korsmalmin jäteasema Lapinjärvellä klo 9-14. Muut jäteasemat ja Keltakankaan jätekeskus ovat kiinni. 
Joulunpyhinä 25.–26.12. kaikki jäteasemat ja Keltakankaan jätekeskus ovat kiinni. 

27.-30.12. kaikki jäteasemat palvelevat normaalien aukioloaikojensa mukaisesti.

Uudenvuodenaattona 31.12. ovat avoinna vain Ahlmanintien ja Jumalniemen jäteasemat klo 9-15 sekä Korsmalmin jäteasema klo 9-14. Uudenvuodenpäivänä 1.1. ja loppiaisena 6.1. kaikki jäteasemat ovat kiinni. 

Jäteastioiden tyhjennykset

Joulun ja uudenvuoden tienoilla jäteastian tyhjennyspäivä voi siirtyä päivän tai kaksi totuttua aiemmaksi tai myöhemmäksi. Jouluaattona jäteastioita on mahdollista tyhjentää klo 12:een saakka. Joulupäivänä 25.12. jätteenkuljetuksia ei tehdä.

Jotta kaikki suunnitellut tyhjennykset saadaan tehdyksi, voivat jäteautot olla liikkeellä myös viikonloppuisin sekä tapaninpäivänä, uudenvuodenpäivänä ja loppiaisena. Arkipyhäviikkojen tyhjennyksiä voidaan aloittaa jo edellisen viikon viikonloppuna.

Koska tyhjennyspäivä voi muuttua, jäteastia on hyvä pitää aina näkyvillä. Astiassa on paremmin tilaa, kun jätteet lajittelee ja pakkaa tiiviisti.

Jätteenkuljetusten asiakaspalvelu palvelee arkisin ma-pe klo 9–15. Jouluaattona 24.12. ja loppiaisena 6.1. asiakaspalvelu on kuitenkin suljettu. Useissa jätteenkuljetukseen liittyvissä asioissa on mahdollista asioida myös sähköisesti osoitteessa kymenlaaksonjate.fi.

Facebook