
ESS: Päijät-Hämeessä vuodeosastohoitoa voidaan joutua supistamaan ja kiireettömiä leikkauksia lykkäämään.
Päätöksiä ei enää alisteta tuomiokapitulille ja kirkkohallitukselle lukuun ottamatta kirkko- ja kappelirakennuksia.
Hakija voi olla kylällä toimiva yhdistys tai yhteisö.
Tänä vuonna kutsunnanalaisia ovat vuonna 2005 syntyneet miespuoliset Suomen kansalaiset.
Jos kiinteistöverolakia muutetaan, maapohjan kiinteistöveroprosentiksi esitetään alinta mahdollista.
Risto Nihtilä sanailee urheilusta.
Petri Virolainen: "Tilakustannuksista säästäminen on yksi pääkeinoista hyvinvointialueen talouden hallinnassa".
Johanna ja Hanna Hasu esiintyvät Kausalan seurakuntakeskuksella 11. marraskuuta.
Lakkautuspäätöstä puoltavat luonnonlintujen tautitilanteen laantuminen sekä jo toteutunut lintujen syysmuutto.
Miska Vainonen kirjoittaa ajan kulumisesta.
Kaksi matkustajaa on loukkaantunut. Lisäksi kiertotiellä on tapahtunut useita autojen peräänajoja.
Kunnanvaltuustossa käytettiin pitkä puheenvuoro sen puolesta, että nuorisovaltuusto saataisiin toimimaan myös Iitissä.
Maakansan seuratalolla nähtiin karmivaa pukuloistoa.
Valaisinpylväisiin tehdään varaukset kameravalvonnalle.
Sunnuntain ilmaiskonsertissa kuullaan Mozartin Requiem.
Ympäristönsuojelulaki on paikoin niin yleisluontoinen, että se ei anna vastauksia kaikkiin tilanteisiin.
ESS: Harjun terveyden ajanvarauksessa maanantaina 400 puhelua jonossa.
Hinta on yli kolminkertainen verrattuna kunnan muiden kiinteistöjen aurauksiin.
Kirkkovaltuustossa päätettiin luopua mainostamisesta KS Keskiviikossa äänin 14-4.
Palvelukeskusasuntojen vuokrat kallistuvat noin 13–18 euroa kuussa.
MLL:n ja SPR:n Iitin-yhdistykset järjestivät vauvojen ja lasten läheisille suunnatun ensiapukurssin.
Psoriasis ei ole pelkkä ihottuma, vaan koko kehon sairaus.
Kartano on ollut remontissa vuodesta 2018 lähtien.
Koululaiset tutustuivat Lallukan tilan lehmiin Lyöttilässä.
Vuolenkosken uusi päiväkoti maksaa noin miljoonan, Peltohiiren laajennus vain vähän vähemmän.
Arviolta 100 000–150 000 antenniverkon kotitaloutta joutuu hankkimaan uuden television.
Vuolenkoskella vastattiin lasten haluun tietää kylällä liikennöivistä koneista.
Suurin osa luottotappioista on syntynyt varhaiskasvatuksessa.
Äänestysbussi pysähtyy Huhdasjärvellä ja Verlassa.
Iitin kunnanhallitus on asettanut vaalilautakunnat.
Kotijoukkueen voittoa kotkalaisista oli todistamassa 234 katsojaa.
Koulunkäynninohjaaja Jatta Salo rentoutuu vapaa-ajallaan makramee-harrastuksen parissa.
Sivu 39/64