Perhepäivä 2024 Iitin kunta
Ihmiset6.6.2024 14:00

"Toivon, että nuoret löytäisivät golfin pariin"

Iitti Golfin uusi toimitusjohtaja Juha Skyttä aikoo pistää kentän ja talouden kuntoon.

Lumimarja Tirronen

Aamukahvilla Juha Skytän kanssa.

 

Aloitit Iitti Golfin toimitusjohtajana helmikuussa. Miltä uusi pesti on tuntunut?

Vastaanotto on ollut tosi hyvä. Olen innoissani! Työpaikkani on maalaisidylli, jossa on golfkenttä.

Ennen Iittiä työskentelit Nokia River Golfissa Head Prona. Mikä sinut sai hakeutumaan Iittiin?

Olen kotoisin Kouvolasta. Asuin pitkään Heinolassa, mutta nyt asun taas Kouvolassa avovaimoni kanssa.

Pidin työstäni Nokialla, mutta olin siellä viikot yksin. Iäkkäät vanhempani asuvat Kouvolassa ja aikuiset tyttäreni Lahdessa ja Porvoossa. Matkustaminen alkoi kyllästyttää, ja halusin lähemmäs perhettäni.

Toinen syy oli tietysti se, että tarjolla oli mielenkiintoinen paikka. Halusin päästä johtamaan golfyhteisöä. 

Olet tehnyt lähes koko ikäsi töitä golfin parissa?

Kyllä. Valmistuin Vierumäeltä liikunnanohjaajaksi 1990-luvun alussa. Sen jälkeen olen muun muassa vetänyt Vierumäen golfkoulua, ollut caddiemasterina eri paikoissa ja kouluttanut golf-opettajien valmentajia.

Olen työskennellyt golfin parissa esimerkiksi Vääksyssä, Mikkelissä ja Messilässä.

Olet valmistunut myös kultasepäksi?

Se on tullut verenperintönä: kultasepänliike Ajan-Kello on sukuni perustama. Valmistuin kultasepäksi oppisopimuksella, mutta en ole työskennellyt ammatissa. 

Milloin innostuit golfista? Mikä siinä kiehtoo? 

Löysin golfin 1980-luvun lopulla. Pelasin sitä Kuusankosken Eerolan kentällä. Voi sanoa, että innostuin lajista kertalaakista. 

Golfissa kiehtoo sen vaikeus. Myös kehittymismahdollisuudet ovat rajattomat. Lisäksi tykkään lajin sosiaalisuudesta, vaikka voi golfia yksinkin pelata.

Pelaan myös muita mailapelejä, kuten padelia. Keilauksessa olen kilpaillutkin.

Miten aiot uudistaa Iitti Golfia?

Ihan ensiksi on saatava talous tasapainoon. Yhtiö on tehnyt kahden viime vuoden aikana 350 000 euroa tappiota. 

Minulle on tärkeää, että Iitti Golf Oy ja Iitin Golfseura ry muodostavat golfyhteisön, jolla on yhteinen strategia. Jäsenistö osallistetaan strategian laatimiseen kyselyllä. 

Haluan panostaa asiakaskokemukseen: sen pitää ylittää odotukset. Meillä on nyt 642 jäsentä, mutta tavoitteeni on tuhat jäsentä.

Toivon, että muutkin kuin golfaajat löytäisivät esimerkiksi kahvilan ja upealla näköalalla varustetun terassin. 

Sanoit, että kaikki lähtee kentästä?

Kyllä, kentän kunto on ihan ykkösasia. Viime vuosina kentän kunto on ollut heikko, mikä on johtunut osittain ankarista talvista ja jääpoltteesta, joka on polttanut nurmikon. 

Kentän huoltaminen on kallista, mutta siihen on pakko investoida. Esimerkiksi kaluston ja leikkureiden terien on oltava kunnossa. 

Millainen johtaja olet?

Arvostan tiedolla johtamista; sitä, että päätöksiä ja muutoksia tehdään faktapohjalta. Vastuiden ja velvollisuuksien pitää olla kaikilla tiedossa.

Haluan edistää hyvää hallintotapaa ja lanseerata esimerkiksi vuosikellon. Myös osallistaminen on tärkeää.

Mitä golfyhtiön toimari tekee talvella?

Myy seuraavaa kesää.

Mistä Iitti Golfin asiakkaat tulevat?

Enimmäkseen lähialueilta: Kouvolasta, Iitistä ja Lahdesta. Lisäksi meillä käy paljon golfaajia Helsingistä ja muualta Uudeltamaalta: osalla on mökki täällä päin. 

Aion panostaa uusiin harrastajiin ja siihen, että esimerkiksi nuoret löytävät lajin pariin. Tänä keväänä golfia on käynyt kokeilemassa 230 iittiläistä yläkoululaista ja lukiolaista.

Miten juot kahvisi? 

Maidolla. Sokerin jätin hiljattain kokonaan pois ruokavaliostani. Juon korkeintaan kaksi kuppia kahvia päivässä.

Facebook