"En pode tyhjän paperin kammoa"

Tamperelaiskirjailija Anneli Kanto vieraili maanantaina Iitin kirjastolla kertomassa runsaslukuiselle yleisölle teoksistaan ja kirjailijan työstä.

Kanto tunnetaan monipuolisena tekijänä, jonka tuotantoon kuuluu niin historiallisia romaaneja, näytelmiä, lastenkirjoja kuin dekkareitakin. Kanto on käsikirjoittanut myös Uusi päivä -televisiosarjaa TV2:lle.

Vaikeimpana ja työläimpänä lajina kirjallisuuden moniottelija pitää draamaa.

— Näytelmät ovat rakennekeskeisiä, ja vasta näyttämöllä näkee, toimiiko teksti. Näytelmän kirjoittaminen on kuin rakennepiirustuksen laatimista. Rakenne ja jännite ovat tärkeämpiä kuin dialogi, Kanto kuvaili.

Toimittajataustasta hyötyä

Toimittajataustainen Kanto aloitti kaunokirjallisuuden kirjoittamisen nimenomaan draamalla ja piti itseään pitkään draaman kirjoittajana. Hänestä tuntui vaikealta vaihtaa lajityyppiä proosan puolelle.

— Ehkä sen takia aloitinkin kirjailijan urani vasta viisikymppisenä.

Alkuun päästyään Kanto on ollut hyvin tuottelias.

— Toimittajataustastani on ollut hyötyä: toimittaja kun ei voi odotella inspiraatiota, vaan tekstiä täytyy vain tuottaa. En pode tyhjän paperin kammoa.

Kun työn alla on uusi teos, Kanto pyrkii kirjoittamaan neljä liuskaa päivässä.

— Se on minulle sopiva määrä. Jos tavoite on kolme liuskaa, laiskistun; jos viisi liuskaa, ahdistun.

Kannon mukaan neljän liuskan tavoite pitää hänet rauhallisena ja luo uskoa siihen, että kirja valmistuu.

— Kun käyn työhön, minun ei tarvitse kirjoittaa romaania, vaan neljä liuskaa.

Tutkimuksen merkitys

Historialliset romaanit ovat Anneli Kannon leipälaji. Hän on erikoistunut kahteen hyvin erilaiseen ajanjaksoon Suomen historiassa: 1500- ja 1600-lukuun sekä vuoteen 1918.

Punakaartin naisista kertovan Veriruusut-romaanin (2008) aiheen Kanto keksi jo 1980-luvulla, mutta tuolloin aihepiiristä ei vielä ollut tutkimusta.

— Jos minun olisi pitänyt aloittaa romaanin kirjoittaminen tutkimuksen tekemisellä, kirjasta ei olisi tullut ikinä valmista.

Kanto kiittelee historioitsija Heikki Ylikankaan johtamaa Sotasurmat-projektia, jonka valtioneuvoston kanslia käynnisti 1990-luvun lopulla. Tutkimusprojektissa tavoiteltiin historiallista selvyyttä erityisesti vuoden 1918 tapahtumista.

— Sen jälkeen on tullut paljon tutkimusta. Minulta kysytään usein, istunko paljon arkistoissa tekemässä taustatyötä kirjojani varten. En istu: tutkijat ovat istuneet puolestani.

"Faktat eivät riitä"

Taustatyötä historiallisen romaanin kirjoittaminen toki vaatii. Anneli Kanto lukee paitsi tutkimuskirjallisuutta myös ajankohdan tekstejä, kuten kaunokirjallisuutta ja kirjeitä.

— Niiden avulla saa hyvän tuntuman aiheeseen. Faktat eivät riitä, tarvitaan aistinvaraista tietoa. Käyn tapahtumapaikoilla ja kuuntelen aikakauden musiikkia. Myös esineet kantavat historiaa.

Kerran Kanto oli kirjoittanut teokseensa kohtauksen, jossa päähenkilö ylitti Kymijoen uimalla.

— Sitten kävin paikan päällä ja totesin, että ei tuota kyllä uimalla ylitetä. Minun piti keksiä henkilölle toinen kulkutapa.

Punaisista ja valkoisista

Lahtarit-romaaniin (2017) Anneli Kanto sai sysäyksen omasta perhepiiristään. Veriruusujen vastapainoksi hän halusi kertoa valkoisten puolella sotineista nuorista miehistä.

— Paappani Yrjö Jaakko Kanto oli valtaamassa Tamperetta valkoisten puolella. En onnistunut löytämään juurikaan tietoja paapastani, mutta muista hänen kaltaisistaan nuorista miehistä kyllä.

Lahtarit-romaanin jälkeen Kanto ajatteli, ettei koske enää pitkällä tikullakaan sisällissotaan. Toisin kävi.

Lahden kaupunginteatterin uutena johtajana hiljattain aloittanut Lauri Maijala ehdotti viime vuosikymmenen lopulla Kannolle, että tämä kirjoittaisi näytelmän punaorvoista Helsingin kaupunginteatteriin.

— Näytelmää ehdittiin esittää kaksi kuukautta, kun tuli korona ja kaikki meni kiinni. Se jäi harmittamaan.

Sittemmin käsikirjoitus sai uuden elämän Punaorvot-romaanin muodossa.

Korona synnytti dekkaristin

Koronaa on syyttäminen siitäkin, että Kannosta tuli kaiken muun päälle vielä dekkarikirjailija.

— Minun piti kirjoittaa Rottien pyhimyksen jälkeen näytelmä, mutta koronan myötä kaikki työt kuolivat. Esiintymiset ja opettamistyöt loppuivat. Elämä muuttui tylsäksi.

Itseään viihdyttääkseen Kanto alkoi kirjoittaa dekkaria ja testautti käsikirjoituksen luonnosvaiheessa CrimeTime-kustantamon Jouni Tervolla.

— Kun Jouni sanoi, että kyllä tästä dekkari tulee, uskoin häntä.

Dekkaritrilogian kolmannen osan on määrä ilmestyä syksyllä.

Rottien pyhimys kiinnosti yleisöä

Iitin kirjastolle saapunutta yleisöä kiinnosti erityisesti Anneli Kannon ehkä tunnetuin teos, Hattulan Pyhän Ristin kirkon keskiaikaisista seinämaalauksista ja niiden tekijöistä kertova Rottien pyhimys (2021).

Eila Harve kertoi, että romaani oli saanut kirjastolla kokoontuvan lukupiirin jäseniltä pelkästään kiittäviä arvioita, mikä on melko harvinaista.

Kanto sai idean romaaniin taidehistorian luennolla.

— Luennoitsija näytti kuvia kirkon maalauksista, ja tajusin käyneeni Hattulan kirkossa lapsena vanhempieni kanssa.

Kanto muistutti, että 1500-luvulla ihmiset eivät olleet tottuneet näkemään kuvia. Vaatteissa ja esineissä oli toki ornamentteja, mutta muuten keskiajan kulttuuri oli varsin kuvaton.

Valmistuttuaan Pyhän Ristin kirkon seinämaalaukset ovatkin varmasti olleet melkoinen nähtävyys aikalaisille.

— Ne ovat kuin sarjakuvia. Hattulan kirkon seinään on muuten maalattu Suomen ensimmäinen puhekupla, Kanto tiesi:

— Lohjan kirkon maalaukset ovat luultavasti ainakin osittain saman porukan tekemiä, mutta niissä veri lentää. Hattulan kirkossa sen sijaan päät katkeavat siististi kuin kurkku.