Rakkaudesta lasiin
Marjut Kalin-Eloaho kunnostaa pajallaan Lyöttilässä jopa satoja vuosia vanhoja lasimaalauksia.
Lasimaalauksia osaa Suomessa konservoida vain kourallinen ihmisiä. Yksi harvinaisen taidon omaavista ammattilaisista asuu Iitin Lyöttilässä.
Lasitaiteilija ja -konservaattori Marjut Kalin-Eloahon viimeisin projekti on ollut Pohjanmaan museon omistama, suurikokoinen Isänmaa-lasimaalaus, joka on lähes sata vuotta vanha.
— Kun opiskelin ammattiin yli 30 vuotta sitten, lasimaalauskonservointia opetettiin vielä Suomessa. Nykyään konservaattorikoulutuksessa on lasimaalauskonservoinnista kurssimuotoinen katsaus, joka on vapaavalintainen, Kalin-Eloaho kertoo työhuoneellaan Lyöttilässä.
Lasipaja Marjut Kalinin ovet olivat avoinna yleisölle viime viikonloppuna osana valtakunnallista Konstrundan-tapahtumaa.
Lasimaalauksia lähinnä kirkoissa
Isänmaa-lasimaalauksen konservointityö on ollut sikäli poikkeuksellinen, että yleensä Kalin-Eloahon asiakkaat ovat seurakuntia: lasimaalauksia kun on eniten kirkoissa.
— Kirkot olivat aikoinaan äveriäitä, ja lasimaalauksilla myös kerrottiin Raamatun opetuksia seurakuntalaisille, jotka eivät useinkaan osanneet lukea.
Kalin-Eloahon ensimmäinen iso konservointityö oli Tampereen tuomiokirkon lasimaalausten konservointi, joka valmistui vuonna 2006.
Maalaukset ovat Akseli Gallen-Kallelan ja Hugo Simbergin suunnittelemat, ja perimätiedon mukaan Gallen-Kallela olisi myös ollut itse tekemässä niitä.
Viimeksi Kalin-Eloaho kunnosti Kotkan kirkossa olevan lasimaalauksen. Mieleenpainuva toimeksianto on ollut Nauvon ja Sauvon keskiaikaisten kivikirkkojen lasimaalausten kunnostus.
— Ne olivat 600 vuotta vanhoja.
Iitin kirkon lasimaalauksia Kalin-Eloaho korjasi pari vuotta. Silloin hänellä oli kaksi harjoittelijaa apunaan. Urakka valmistui vuonna 2015.
Konservointi on kokopäivätyötä
Isänmaa-teos on vuodelta 1930, ja sen on tehnyt Salomo Wuorion koristemaalausliike, joka on valmistanut melkein kaikki Suomen lasimaalaukset 1800-luvun loppupuolelta lähtien.
— Lisäksi niitä tuotiin Suomeen Keski-Euroopasta, lähinnä Saksasta, Kalin-Eloaho kertoo.
Isänmaa-teoksen konservointia oli suunniteltu pitkään, mutta hanke sai vauhtia, kun Pohjanmaan museon viereiset Vaasan Myllyn betonisiilot saivat purkutuomion.
— Hauras lasimaalaus ei olisi kestänyt räjäytystyömaan tärinää.
Teoksen konservointi on ollut Kalin-Eloaholle kokopäivätyö vuoden ajan. Nyt urakka on valmis.
Dokumentointi tärkeää
Yleensä konservointiprosessit ovat monivuotisia: seurakuntien on ensin hankittava työlle rahoitus, ja itse konservointi on hyvin hidasta.
— Käyn itse purkamassa konservoitavat maalaukset paikan päällä. Isänmaa-teoksen purkuun Vaasassa meni kolme viikkoa. Purkaminen tapahtuu rakennustelineillä.
Kun kunnostettavat osat saapuvat Iitin Lyöttilään, ihan ensimmäiseksi ne valokuvataan. Dokumentointi on tärkeä osa konservointiprosessia.
— Konservointitoimenpiteet pitää myös pystyä purkamaan pois, eli kaikki vaiheet on raportoitava tarkasti.
Konservoitavasta teoksesta tehdään pohjapiirros tietokoneella. Siihen merkitään kaikki havaitut halkeamat ja muut viat.
Vähemmän on enemmän
Aina halkeamia ei korjata.
— Jos halkeama ei ole tuen kannalta olennainen, sitä ei välttämättä edes liimata. Jos taas lasi on tuusannuuskana, se tietysti vaihdetaan.
Marjut Kalin-Eloahon mukaan konservoinnissa vähemmän on enemmän: vain välttämättömät ja tarpeelliset korjaukset tehdään, mutta ei mitään ylimääräistä.
— Tehdään niin vähän tai niin paljon kuin on tarve.
Puhdistus pumpulipuikoilla
Dokumentoinnin lisäksi runsaasti aikaa vie lasipintojen puhdistaminen.
Sitä ei voi tehdä vesijohtovedellä, jossa on erilaisia epäpuhtauksia, vaan tarkoitukseen käytetään tislattua vettä.
Työvälineenä puhdistamisessa Kalin-Eloaho käyttää pumpulipuikkoja. Haurasta lasia ei voi yhtään painaa, jotta se ei menisi rikki.
— Esimerkiksi kirkoissa lasimaalaukset toimivat usein ulkoikkunoina, joten ne voivat olla todella likaisia. Ilmansaasteet myös syövyttävät maalausten pintaa, Kalin-Eloaho kertoo.
Myrkyllinen lyijy
Lasielementtejä pitävät kasassa metalliosat, joita korjataan hitsaamalla. Metallissa on lyijyä, mutta sitä on myös värjätyssä lasissa.
— Lasin väri saadaan aina metallioksidista. Esimerkiksi punainen lasi on sen vuoksi niin arvokasta, että väri tehdään kullasta. Keltainen lasi saa värinsä hopeaoksidista.
Lyijy on myrkyllistä, ja tietyt työvaiheet Kalin-Eloaho tekee visusti suojautuneena.
— Näytän silloin aivan avaruusukkelilta, hän sanoo ja esittelee raitisilmamaskia.
Lasipajalla on myös suuri huuva ja erilaisia poistoilmaimureita, sillä lasinpolttouunista puskee ilmaan syöpävaarallisia aineita.
— Lyijy on karsinogeeni. Käyn kerran vuodessa mittauttamassa lyijyarvoni, Kalin-Eloaho kertoo.
Käsi kovilla
Oikea käsi on pikkutarkassa työssä kovilla. Kulumat ja kipeytymät ovat ammatin varjopuolia, ja kättään lepuuttaakseen Kalin-Eloaho vietti hiljattain pari välivuotta koulunpenkillä.
Koru- ja pienesinevalmistuksen opiskelu Kouvolan ammattiopistossa oli antoisaa, vaikka työkäden levon kannalta alavalinta veikin ojasta allikkoon.
Marjut Kalin-Eloaho kertoo rakastavansa työtään edelleen niin paljon, että kodin pihapiirissä sijaitsevalle työhuoneelle on joka aamu innostavaa mennä.
Konservoinnissa hän stressaa varsinkin purkua ja takaisinasennusta, ja stressinpurkuun hän on löytänyt rentouttavat äänimaljahoidot.
Myrkyistä huolimatta Kalin-Eloaho pitää lasia äärimmäisen kiinnostavana materiaalina. Konservaattorina hän haluaa olla osaltaan säilyttämässä vanhaa lasihistoriaa.
— Hahmotan lasimaalauksen ikään kuin pitkänä janana, jonka varrella monet käsityöläiset palaavat saman teoksen äärelle.
