Opettajan opit
Koulut ovat alkaneet tai alkavat tällä viikolla eri puolilla Suomea. Peruskoulun ekaluokkalaiset aloittavat pitkän taipaleen, jonka aikana he tulevat kohtaamaan lukuisia eri opettajia.
Opettajat ovat tärkeitä esikuvia ja auktoriteetteja lapsille ja nuorille, mutta toden teolla heidän merkityksensä omaan elämänpolkuun saattaa kirkastua vasta aikuisena.
Aivan erityistä merkitystä hyvillä ja kannustavilla opettajilla on niille lapsille ja nuorille, joita ei ehkä kotona osata ohjata opiskelun pariin.
Omista opettajistani muistelen erityisellä lämmöllä muutamaa henkilöä. Parin opettajan kanssa yhteys on säilynyt näihin päiviin.
Yläasteen luokanvalvojani kanssa lähettelemme joulukortteja ja kyläilemmekin joskus. Lukion luokanvalvojani kanssa olemme viestitelleet Facebookin kautta, ja taitaapa hän tilata tätä lehteäkin.
Ammatillisen kehitykseni kannalta ehkä keskeisin opettaja on jo edesmennyt.
Hän ansaitsee tulla tässä nimeltä mainituksi: Helvi Kontra. Hän opetti minulle kaksi vuotta äidinkieltä yläasteella.
Yhteinen taipaleemme alkoi myrskyisästi. Olin tottunut saamaan äidinkielen aineista kymppejä ja pääsemään koko oppiaineesta kuin koira veräjästä.
Kontra antoi minulle ainekirjoituksesta siihenastisen elämäni ensimmäisen kahdeksikon. Se oli kuin sodanjulistus, jota voimisti jatkuva otattelumme oppitunneilla.
Parin vuoden aikana suhteemme kuitenkin muuttui. Helvi Kontra iskosti minulle suomen kielen kieliopin selkäytimeen tavalla, josta olen hänelle ikuisesti kiitollinen.
Hän luetutti meillä hyvin vaikuttavia romaaneja: William Goldingin Kärpästen herra, S.E. Hintonin Me kolme ja jengi sekä Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja poliisin poika paitsi luettiin myös käytiin syvällisesti läpi.
Ennen kaikkea Kontra opetti minut kirjoittamaan asiatekstiä. Se tuntui aluksi rajoittavalta ja mielikuvitusta kahlitsevalta, mutta myöhemmin tajusin opetuksen arvon: opin Kontralta sellaista, mitä en entuudestaan osannut.
Ne opit ovat kantaneet ja kantavat yhä.
Kun yläaste päättyi, oppilaat muistivat lempiopettajiaan ruusuilla tai itsetehdyillä lahjoilla. Annoin kolme ruusua, yhden niistä Helvi Kontralle.
Vasta keski-ikäisenä olen tajunnut, että suhteeni tähän yläasteen äidinkielenopettajaan opetti jotain kielioppiakin tärkeämpää.
Se opetti, että ihmissuhteesta voi tulla hyvä ja tärkeä, vaikka alku olisi ohdakkeinen. Että huonoon ensivaikutelmaan ei pidä juuttua kiinni, ja konfliktit ovat ratkaistavissa.
Kaunaa ei kannata kantaa määräänsä enempää, vaan antaa itselle ja toiselle mahdollisuus kasvaa ja kehittyä.
Kiitos näistä opetuksista, Helvi Kontra.
