Tapahtumat10.3.2023 07:30

Iitinseutu vierailee vaalitilaisuuksissa: Keskusta

Iitinseutu vierailee Kausalassa järjestettävissä vaalitilaisuuksissa ja kuulostelee, mitä äänestäjillä ja ehdokkailla on eduskuntavaalien alla mielessään. Juttusarjan toisessa osassa käydään keskustan vaalikahvilassa.

Minna Tervo

Keskustapuolue tarjoili sunnuntaikahvit Kausalan keskustassa sijaitsevassa Aten vaalituvassa 19. helmikuuta.

Tilaisuuden keskipisteinä olivat kansanedustaja ja keskustan eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Jouni Ovaska sekä iittiläinen eduskuntavaaliehdokas Atte Savelainen. Paikalla oli myös hollolalaisehdokas Juha Rehula.

Ehdokkaiden lisäksi kahvilassa oli paikallista puolueväkeä ja muutamia äänestäjiä. Tilaisuudessa pohdittiin, että jumalanpalveluksen ja laskiaissunnuntain osuminen samalle päivälle saattoi vähentää osallistujien määrää.

Taakse jäänyt maakuntavaihdos helpottaa vaaleja

Vaalitilaisuuden ohjelman etenemisestä huolehti Matti Tarula, joka kertoi kuuluvansa Savelaisen vaalitiimiin. Tarula sanoi kampanjatyön olevan jo kunnolla vauhdissa, ja Hämeen vaalipiiriä on ennätetty kiertämään läpi.

Tarulan mukaan uudessa vaalipiirissä on helppoa olla mukana:

— Näissä eduskuntavaaleissa Iitti on jo valmiiksi Päijät-Hämeen maakunnassa, mikä selkiyttää tilannetta. Edellisellä vaalikaudella maakuntavaihdos osui keskelle kautta.

Mauri Käki kuunteli tilaisuudessa puheenvuoroja ja seurasi keskustelua kiireettömästi. Hän antoi ymmärtää, ettei ole vielä lyönyt lukkoon äänestyspäätöstään.

— Sote ja turvallisuus ovat minua kiinnostavia asioita. Oman kunnan ehdokkaat kiinnostavat, ja vaalikoneella saa laajempaa vertailukohtaa, Käki sanoi.

Puoluejohto kiertää maakunnissa

Tampereelta aamulla matkansa aloittanut Jouni Ovaska kertoi, että puolueen ja eduskuntaryhmän johto sekä ministerit kiertävät vaalien alla maakunnissa. Ovaskalle Iitti valikoitui vierailukohteeksi yhtenä kuntana Pirkanmaan lähellä olevista maakunnista.

Alkuvuoden vaaligallupit eivät ole lupailleet keskustalle menestystä eduskuntavaaleissa. Ovaskan mukaan kyselyiden tulokset ovat sisuunnuttaneet keskustaväkeä.

— Kun kannatus on ollut heikkoa usean vuoden ajan, se on palauttanut jokaiselle mieleen, mitä aikaisemmin on tehty ja miten ennen on pärjätty; minkä takia me olemme olemassa, Ovaska sanoi.

Vaikea asema hallituksessa

Jouni Ovaska myönsi hallituskokoonpanon olleen keskustalle vaikea.

— Me emme ole vasemmistopuolue emmekä vihreät. Meillä on erilaiset näkemykset vasemmiston kanssa talouspolitiikasta ja vihreiden kanssa esimerkiksi metsäpolitiikasta, Ovaska sanoi.

— Kilpailijamme ovat leimanneet meidät vasemmistopuolueeksi, ja sitä me emme ole. Olemme puolustaneet hallituksessa keskustasta oikealle päin meneviä puolueita ja kantaneet sen Suomen ääntä, kansanedustaja lausui:

— Nyt kampanjan aikana olen huomannut, että tämä maa tarvitsee keskustalaista puoluetta, joka on poliittisesti keskellä ja huolehtii jokaisesta suomalaisesta ja koko Suomesta.

Eteenpäin menneistä ajoista

Ovaskan mukaan keskustan vaalislogan liittyy takavuosien vaikeaan tilanteeseen, josta pitää päästä yli.

— Vaikka meillä on ollut vaikeat ajat, katsomme nyt ennen kaikkea eteenpäin. Mietimme, miten Suomi saadaan takaisin oikealle raiteelle sekä kasvun tielle.

Äänestäjien kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta Ovaska nimesi tärkeäksi teemaksi turvallisuuden, joka muodostuu sekä sisäisestä että ulkoisesta turvallisuudesta.

— Koulukeskustelut peruskoulun ympärillä ovat vahvasti esillä. Tietysti myös kysymykset hoivasta, uudet hyvinvointialueet sekä se, miten huolehditaan lähipalveluista. Keskusta haluaa varmistaa, että eri puolella Suomea palvelut ovat saatavilla, eikä niitä keskitetä vain suurempiin keskuksiin.

Rehula on seurannut Iittiä

Hollolalainen Juha Rehula kertoi seuranneensa tiiviisti Iitin vaiheita maakuntavaihdokseen liittyen.

Iittiläisten äänestäjien kanssa käydyistä keskusteluista Rehula oli saanut käsityksen paikkakuntalaisten keskeisimmistä kiinnostuksen aiheista vaaleissa.

— Viesti on samaa, mitä maaseudun kunnissa yleisesti nousee esiin, eli miten palvelut säilyvät maaseudulla. Toimivat yhteydet koetaan entistä tärkeämmiksi: liikenneyhteydet ja tiedon liikkuminen. Kyllä se olisi jo osa sotea, että maaseudulla toimii valokuitu.

Omaa tunnettuuttaan iittiläisille Rehula kertoi rakentavansa läsnäolon kautta: sitä syntyy esimerkiksi toritapaamisissa. 

— Paikkakunnalla on oma keskustalainen ehdokas, ja sillä on aina merkityksensä. Mutta jokunen iittiläisäänestäjä saattaa muistaa minunkin vaalinumeroni äänestyskopissa.

Vaalityö vauhdissa

Keskustan iittiläisehdokas Atte Savelainen kertoi vierailleensa useilla paikkakunnilla Hämeen vaalipiirissä tekemässä itseään tunnetuksi. Hän käyttää vaalityössä uusimpia tehokeinoja, mutta ei ohita perinteistä tapaa eli jalkautumista:

— Sosiaalinen media on yksi hyvä keino tavoittaa äänestäjiä, mutta kierrämme paljon paikkakunnilla tapaamassa ihmisiä.

Savelainen arvioi, että häntä tunnetaan Päijät-Hämeessä entuudestaan luottamushenkilö- ja järjestötoiminnassa tehdyn työn takia.

Talous, turvallisuus, koulutus

Atte Savelainen kertoi saaneensa paljon kontakteja maakuntaan erilaisten yhteistyöfoorumien kautta. Niihin hän osallistuu Iitin kunnanhallituksen puheenjohtajana, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuuston jäsenenä sekä keskustan Päijät-Hämeen piirin varapuheenjohtajana.

Lisäksi Savelainen on verkostoitunut yrittäjäjärjestöihin.

Helmikuun puoliväliin mennessä Savelaiselle oli kertynyt näkemystä äänestäjille tärkeistä asioista.

— Talousasiat nousevat päällimmäisinä pinnalle. Myös koulutusasiat sekä sisäinen ja ulkoinen turvallisuus tulevat keskusteluissa esille.

Facebook