Kyljykset on sarjataulukossa kakkosena, kun runkosarjasta on puolet pelattu.
Toteutuessaan lakko vaikuttaa myös Iitinseudun jakeluun.
Iittiläislähtöinen Antti Hippeläinen oli presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla kutsuvieraana ja yllättyi monesta asiasta.
Teollisuuden lakkokohteiden joukossa on Haltonin tehdas Kausalassa. Myös junaliikenne saattaa pysähtyä torstaina.
Lumi Reichenbach ja Thomas Liljestrand puhuivat itsenäisyyspäivän juhlassa Ravilinnassa.
Lämmin ja vaatimaton monilahjakkuus on poissa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue ei saanut toivomaansa lisäaikaa alijäämän kattamiseen.
Iitin lukiolla vietettiin ylioppilasjuhla itsenäisyyspäivän hengessä.
Maritta Vuorisesta tuli yhdistyksen sihteeri.
Tasavallan presidentin ylentämien reservin upseerien joukossa on yksi iittiläinen.
Pikku-Vieterin päiväkodissa oli oma itsenäisyyspäivän näyttely.
Kustannuspaineesta huolimatta tilaushinnat ja paperilehden ilmoitushinnat pystytään pitämään ennallaan.
Valtionosuuksien lisäleikkauksilla ei ole tässä kohtaa vaikutusta ensi vuoden talousarvioon.
Remontin aikana kirjasto palvelee kunnantalolla.
Häiriöitä on maanantaina ja tiistaina.
Merkittävä teoskokonaisuus perustuu Vahvialan Nurmin kylän elämästä kertoviin lasinegatiiveihin.
Tonttujumppa ja nokipannukahvi auttoivat pysymään lämpimänä.
Tänä vuonna valinnoissa korostuivat esimerkillisyys, edelläkävijyys ja laaja-alainen yhteistyö.
Iitistä hakemuksen jätti yksi kylä.
Ensi viikolla vuorossa on jouluinen teemaottelu Ravilinnassa.
Iitin työpajan ryhmä tutustui paikallislehden toimitukseen.
Palkkaharmonisaatioasiaan on saatu ratkaisu, mutta edelleen on epäselvää, kuka laskun lopulta maksaa: Päijät-Hämeen kunnat vai hyvinvointialue.
Etänä kokoontuvasta vertaistukiryhmästä on saatu hyviä kokemuksia.
Vs. kirkkoherra Pekka Särkiön mukaan Iitin seurakunta on perustettu piispa Arvid Kurjen kaudella 1510–1522.
Sukkia otetaan vastaan Kausalan Kukkalehdossa 14. joulukuuta saakka.
Postinumerokone kertoo Iitin ikääntymisestä ja asuinalueiden eroavaisuuksista.
Mikä?Teatterin kärttyisä akkapakka ei pyri miellyttämään ketään.
Sivu 36/64