
"Tämän enempää paikallisia yrittäjiä ei voi suosia"
Iitti aikoo tehdä jatkossa nykyistä pitempiä puitesopimuksia yrittäjien kanssa.
Iitti aikoo tehdä jatkossa nykyistä pitempiä puitesopimuksia yrittäjien kanssa.
Kirkkoherra Mikko Pelkonen harrastaa kalliokiipeilyä ja metsästystä.
Kilpailuun voi osallistua henkilö, joka ei ole ennen julkaissut kaunokirjallista teosta. Omakustanne ei ole este.
Yritysten tekoälyn hyödyntämisen ja käyttövalmiuden tilanne kartoitettiin Päijät-Hämeessä.
Yrittäjä Biji Jayapradeep kertoo, että juhlaan kuuluu kasvisaterian lisäksi köydenvetoa ja ryhmätanssia. Aktiviteetit on avoinna kaikille.
Pyrinnön 26:sta urheilijasta peräti 14 teki oman henkilökohtaisen ennätyksen.
Jari Nisula haluaa tehdä töitä urheilumanagerina.
Kuntosaliharrastuksen tuloksia on mahdollista seurata tarkasti kehonkoostumusmittauksella.
Eläkeliiton Päijät-Hämeen piirin virallinen perustamispäivä on 18. lokakuuta vuonna 1974.
Marko Kaarlenpoika nousi valtuustoon varasijalta.
Ilmoittautuminen Iitin kansalaisopiston kursseille on ollut vilkasta.
Valtio lupasi rahat Mankalan ja Tillolan väliseen keskikaiteelliseen ohituskaistatiehen.
— Vaikka tehovalvontajakso päättyi, metsästyksen valvonta jatkuu koko metsästyskauden ajan, muistuttaa komisario Harri Horttanainen Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta.
Iitti ilmoittautui mukaan kamppailemaan sarjan kakkosijasta.
— Siinä tulisi sitten koko tapahtumaketju näkyville ristin kantamisesta ylösnousemukseen, toteaa kirkkoherra Mikko Pelkonen.
Iittiläinen Eila Harve juhlii 80-vuotispäiväänsä torstaina.
Muisto-ottelu sai alkunsa Kilvon kolmen tyttären aloitteesta.
Iittiläiskilpailijan vuosi on ollut nousujohteinen, mutta päätavoite ei ole ratkennut.
Taiteilija avaa yleisölle työhuoneensa osana Konstrundan-taidetapahtumaa.
Maksuttoman tapahtuman pääartistina esiintyy Sara Bee.
Hyvää, vastaa kunnanjohtaja Jarkko Salonen.
Tilaisuus on kaikille avoin.
Messuille voi tulla esittelemään tuotteitaan ja palveluitaan yhdistykset, yritykset ja porukat.
Seuraavan kerran Iitin Pallo nähdään tositoimissa tänään maanantaina 2. syyskuuta.
Kurpitsoja on myynnissä pihalla tapahtuman ajan.
Tiltu Team juhlistaa pyöreitä vuosiaan hyväntekeväisyysottelulla Pietarinkadun Oilersia vastaan.
Asiasta päätetään kirkkovaltuuston kokouksessa 9. syyskuuta.
Etelä-Suomen maakunnat ovat laatineet yhdessä tulevaisuuden vision vuoteen 2040.
Tapahtuman järjestää hyväntekeväisyysyhdistys Ehtooilo ry.
Iittiläisten vastaajien tuloksia hyödynnetään Iitin ilmastosuunnitelman kokoamisessa.
Jaalan tapahtuma-areenan peruskivi muurattiin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen alijäämäennuste tälle vuodelle on 62 miljoonaa euroa.
Petosten vuoksi uhrit ovat menettäneet yhteensä satoja tuhansia euroja.
Kesäiittiläisellä Hannele Cantellilla on kaksi äärimmäisen harvinaista neuroimmunologista sairautta.
Suomen viimeinen kuolemanrangaistuksen kärsinyt nainen vietti aikaa Iitissä.
Koulunuorisotyö on kuin sielunhoitoa ilman hengellisyyttä, sanoo Piia Tötterström.
Skuuttien lisääntyminen on tuonut mukanaan lieveilmiöitä.
Kimolan Seurapirtillä pidetyssä konsertissa kuultiin sekä uutta että vanhaa tuotantoa.
Sivu 19/64