
Iitissä 37,5 prosenttia äänioikeutetuista äänesti ennakkoon
1 994 iittiläistä on jo käyttänyt äänioikeuttaan eduskuntavaaleissa. Koko maassa äänestäneitä on nyt reilut 1,7 miljoonaa.
1 994 iittiläistä on jo käyttänyt äänioikeuttaan eduskuntavaaleissa. Koko maassa äänestäneitä on nyt reilut 1,7 miljoonaa.
Iitinseudun Ystäväkirja-palstalla tavataan tällä viikolla Kaukaan kyläyhdistyksen sihteeri Timo Siilola.
Kunta tarjoutuu kuitenkin purkamaan kaupan ja palauttamaan alkuperäisen kauppasumman korkoineen ostajalle.
Työt on tarkoitus saada valmiiksi huhtikuun aikana. Telian ja DNA:n asiakkaiden on syytä varautua palvelukatkoksiin.
Kertakorvaus on 600 euroa, ja sen saa noin 2 000 työntekijää. Henkilöstön edustajat eivät olleet tyytyväisiä neuvottelujen lopputulokseen.
Ylen mukaan tiellä on rekka poikittain. Henkilöautot pääsevät jo kulkemaan hitaasti onnettomuuspaikan ohi, mutta raskas liikenne ei.
Iitin kunnan taseella on nyt yli seitsemän miljoonaa euroa kertynyttä ylijäämää.
Viikonloppujen ja pyhäpäivien omatoimiaikaa supistetaan. Arki-iltaisin kirjastolla käy vartija.
Käsiteltäviä asioita ei ole tarpeeksi.
Henkilöstö voi ilmoittaa vakavista väärinkäytöksistä kanavan kautta luottamuksellisesti.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi paikallislehdille, että hävittäjien käyttöiän jatkaminen olisi erittäin kallista.
Myös Jaalan kirkon valot sammuvat tunniksi lauantai-iltana.
Sääskjärven kyläyhdistys jatkaa suosittuja kyläiltoja ja Tuulispään uimarannan kehittämistä.
Edellytyksenä on, että Omaolon oirearvio ohjaa hakeutumaan vastaanotolle.
Tapaamisissa vanhemmat saavat keskustella samassa elämäntilanteessa olevien kanssa ja lapsille on tarjolla leikkiseuraa.
Valiokunta ehdottaa, että käyttökustannusten muodostumista seurataan kuluvan vuoden ajan kustannuspaikoittain.
Niemien kisareissu Eläkeliiton valtakunnallisiin pilkkikisoihin onnistui täydellisesti.
Tee Iitinseudun vaalivisailu ja testaa tietämyksesi eduskuntavaalien historiasta Iitissä.
Iitinseudun vaaliaiheiset jutut ovat nyt myös muiden kuin lehden tilaajien vapaasti luettavissa.
Väestönkehityksen odotetaan lisäävän paineita koulujen karsimiseen muualla kuin Päijät-Hämeen kasvualueilla.
Määrärahan ylitys katetaan kadunrakennuksen suunnittelukohteista.
Suurimmalla osalla kiinteistönomistajista nousi. Verohallinnolla on korotuksille selitys.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tällä viikolla. Iitinseutu laati vaalitentin Hämeen vaalipiirin iittiläisille ehdokkaille.
Kymenlaakson Vuoden 2023 kyläksi valittiin Virolahden Virojoki.
Pohjanmäkeen ei ole tulossa tänä vuonna parannuksia. Kausalan venesatamassa investoinnit ovat kesken.
Pieni ele -keräyksellä tuetaan vammaisia ja pitkäaikaissairaita.
Pyöräetupolitiikkaa käsitellään tänään valiokunnassa.
Vuolenkoskella kymmenen kerran kuntosalikortin hinta nousisi 10 eurosta 25 euroon. Tällä hetkellä kertamaksu Ravilinnan kuntosalilla on 3,5 kertaa kalliimpi kuin Pohjois-Iitissä.
Iitin yrittäjäyhdistyksen jäsenistä koostuva porukka tutustui torstaina Muottituotteen tehtaaseen Raumalla, Reposaaren tuulipuistoon Porissa sekä Avantin tehtaaseen Ylöjärvellä. Toinen matkapäivä päätettiin Tampereelle.
Poliisi huolestui viime viikon teemavalvonnassa puhelinta muuhun kuin puhumiseen käyttäneiden kuskien määrästä.
Iitinseutu vierailee Kausalassa järjestettävissä vaalitilaisuuksissa ja kuulostelee, mitä äänestäjillä ja ehdokkailla on eduskuntavaalien alla mielessään. Juttusarjan neljännessä osassa käydään SDP:n teltalla.
Rokotuksia haetaan enää muutamia päivittäin.
VR hyvittää verkossa ostetut junaliput automaattisesti.
Iitin yrittäjäyhdistyksen jäsenistä koostuva porukka tutustui keskiviikkona Olkiluodon ydinvoimalaitoksen vierailukeskukseen. Ensimmäinen matkapäivä päätettiin Raumalle.
Päivän kuluessa ratkeaa, alkaako junalakko.
Iitin VPK järjesti ensimmäistä kertaa palokuntien suomenmestaruuspilkin ja sai itsekin kisamenestystä.
Ensimmäinen tilaisuus on Iitin kunnantalolla 28. maaliskuuta.
Sivu 53/60