Perhepäivä 2024 Iitin kunta
Pääkirjoitus6.6.2024 05:00

Kiitoksin kesään

Lumimarja Tirronen

Vuosi on jälleen vierähtänyt, ja käsillä on Iitinseudunkesälehti. Kesälehti on perinteisesti jaettu myös Iitin ja Jaalan vapaa-ajan asukkaille — niin tänäkin vuonna.

Vaikka tilaajamme Jaalassa ovat käyneet vähiin, emme tästä traditiosta ainakaan vielä ole luopumassa. Varsinkin kesällä kuntarajat menettävät merkitystään, kun ihmiset liikkuvat ja lomailevat ympäri ämpäri.

Lehtemme 70-vuotisjuhlavuosi alkaa olla puolivälissä, ja paljon onkin taas tapahtunut sitten viime kesän.

Loppuvuodesta 2022 avattu verkkolehti on kasvanut hitaasti mutta varmasti. Kun koko vuoden 2023 luetuin juttu keräsi verkossa reilut 6 000 katselukertaa, alkuvuoden 2024 luetuimmalla jutulla on jo liki 20 000 katselukertaa.

Verkkolehden menestyminen on meille tärkeää erityisesti siksi, että Posti nostaa jakeluhintoja merkittävästi sekä tänä että ensi kesänä, eivätkä nämä korotukset varmaankaan jää viimeisiksi.

Tänä vuonna kokeilemme ensimmäisen kerran ilmestymistaukoa heinäkuussa. Ratkaisulla taataan koko kolmihenkiselle henkilöstöllemme keskeytyksetön neljän viikon kesäloma. Heinäkuun lopussa palaamme sorvin ääreen akut ladattuina.

Kesälehti on meille vuoden taloudellisesti tärkein lehti. Se on mittava ponnistus pieneltä porukalta, ja haluankin kiittää ilmoitusmyynnistä ja -valmistuksesta vastanneita Satua ja Minnaa, jotka ovat jälleen tehneet ison työn.

Kiitokset myös luottoavustajallemme Johannekselle, joka on mainio ja tarpeellinen lisä vakiovahvuuteemme.

Lopuksi haluan esittää vilpittömät kiitokseni kaikille tässä lehdessä ilmoittaville yrityksille, yhdistyksille ja muille yhteisöille sekä tietysti tilaajille. Ilman teitä ei olisi meitä.

Facebook