
Kirkonkylän kesäkahvila- ja näyttelyvuorot on jaettu
Kahvila- ja näyttelykausi käynnistyy perjantaina 28. huhtikuuta.
Kahvila- ja näyttelykausi käynnistyy perjantaina 28. huhtikuuta.
Kesäkauden avajaisia vietetään 27. toukokuuta.
Kouvolan taidemuseo Poikilon Überhund-näyttely on täynnä hienoja koiruuksia. Näyttely on avoinna 29. huhtikuuta saakka.
Risto Nihtilä opastaa muistolaattojen ja patsaiden pariin.
Johtokuntaan valittiin Harri Kivelä Iitistä.
Mini-interventioiden määrää halutaan lisätä tuntuvasti hyvinvointialueella.
Kouvolan Sippolalle kunniamaininta.
Kunnanvaltuuston edellisessä kokouksessaan loppuun käsitellyiksi toteamat aloitteet eivät johtaneet toimenpiteisiin.
Iitin Kalamiesten avoimet pilkkikilpailut järjestettiin huhtikuun 8. päivä Iso Valkjärvellä.
Kevätkokouksessa suunniteltiin kuluvan vuoden ja vähän jo seuraavankin ohjelmaa.
Edellisen kerran tapahtuma toteutettiin vuonna 2018. Ilmoittautumisaikaa on jatkettu huhtikuun loppuun asti.
Kevään Hehku yhdisti kauneutta, herkuttelua, muotia sekä terveyttä.
Ajan rokotukseen voi varata omasta sote-keskuksesta.
Parhaiten keilasi Markku Rytkölä.
Kouvolan Teatterin psykologinen trilleri jättää kylmäksi.
Hyvinvointialueen lapsiperhepalveluiden tilannekatsauksesta ilmenee lasten ja nuorten huonovointisuuden lisääntyminen.
"Toivon mukaan näillä järjestelyillä päästäisiin lukukausi päätökseen", sanoo koulun rehtori Ari Koivu.
Yli puolet avustussummasta on kohdennettu kuivaamorakennuksen tiiliseinien restaurointiin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kaikki alle 25-vuotiaat saavat maksuttoman ehkäisyn tämän vuoden loppuun saakka.
Mukana on nuoria myös Iitistä ja Jaalasta.
Pintakasvillisuus on nyt kuivaa ja syttyy herkästi.
Iitin yläkoulun ja lukion kuraattoripalvelut järjestetään nyt Orimattilasta käsin. Rehtorin mukaan alkuvaiheessa keskitytään vain akuuttiin avuntarpeeseen.
Asia koskettaa myös Jaalan luoteisosaa.
Kirkkoherra arvioi, että hautausmaan kevätsiivous päästään aloittamaan ensi viikolla.
Kevään hehku -tapahtuman järjestää Vuolenkosken Maaseutunaiset.
Ravilinnan nuorisotilaan on nyt varattu aikaa myös pelkästään aikuisille. Seuraava aikuisten nuokku pidetään toukokuun alussa.
Iittiinmuuttaja on löytänyt kuntosalin.
Yksi jalankulun ja pyöräilyn edistämisohjelman tavoitteista on vähentää kuntalaisten autoilua.
Pesänhoitaja Tuomas Penttilä ottaa haltuunsa pesän omaisuuden.
Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Eeva Saarelma.
Kiirastorstaina Iitissä esiintynyt Pelle Miljoona soitti sekä uuden levynsä kappaleita että vanhoja hittejä.
Yhdistysten tulee toimittaa hakemukset 14. toukokuuta mennessä.
Puisto rakennetaan vuonna 2024.
Konkurssihakemuksessa velallinen toteaa olevansa kykenemätön palauttamaan maksukykyään.
Heinä-elokuussa kokonaisuus nähdään Iitin kunnantalolla.
Kyseessä on vuoden mittainen sijaisuus.
Onnen maa tarjoaa teatterikokemuksen, jossa saa nauraa, itkeä ja nauttia musiikista.
Saarasten kyläseuran Puputipubongaukseen osallistui puolensataa retkeilijää.
Poliisi tavoitti kuljettajan lähistöltä.
Talven vaihtelevat säät ovat aiheuttaneet laajasti teiden päällysteiden reikiintymistä ja muita vaurioita.
Sivu 51/60