Gospel-konsertti Kausalassa
Iittiläislähtöinen Tiina Lampinen on täydentänyt kanttorin tutkintoaan gospel-opinnoilla. Lampinen perheineen esiintyy Kausalan seurakuntakeskuksella 19. toukokuuta.
Iittiläislähtöinen Tiina Lampinen on täydentänyt kanttorin tutkintoaan gospel-opinnoilla. Lampinen perheineen esiintyy Kausalan seurakuntakeskuksella 19. toukokuuta.
Charlotta Ihebom on aloittanut työnsä seurakuntapastorina.
Keskustelutilaisuus pidetään Kouvolan seurakuntakeskuksen Maria-salissa tiistaina.
Kirkkoherra arvioi, että hautausmaan kevätsiivous päästään aloittamaan ensi viikolla.
Alijäämän syntymiseen vaikuttivat sijoituksista tehdyt arvonalentumiset.
Vaalikeskusteluja voi seurata verkossa.
Iitin seurakunta on mukana laihdutuskampanjassa, jolla kerätään varoja Ugandaan. Punnitukset järjestetään Kausalan Kahvituvalla.
Diakoniatyössä avun tarvitsijoita pyritään ohjaamaan yhteiskunnan tarjoaman tuen piiriin.
Kelloja soitetaan eri puolella Suomea perjantaina, jolloin Ukrainan sodan alkamisesta tulee kuluneeksi vuosi.
Yhteisvastuulounas järjestetään Kausalan seurakuntakeskuksella sunnuntaina.
Kirkkoherranviraston aukioloaikoja supistetaan.
Jaalasta kirkkoneuvostoon Juha Vainio.
Luennot pidetään Kausalan seurakuntakeskuksella maanantaisin.
Iitin seurakunnan uusi kirkkovaltuusto kokoontui ensimmäistä kertaa maanantaina.
Kasteen päivän messu on järjestetty Iitissä nyt kolme kertaa. Tänä vuonna vauvakirkko pystyttiin vihdoin toteuttamaan normaalisti.
Niilo Napola käänsi jouluevankeliumin Iitin murteelle 20 vuotta sitten. Nyt hän esittää sen ensimmäistä kertaa kirkossa.
Iitissä vielä kaksi yhteislaulutilaisuutta.
Sivu 3/3