
Entinen kunnalliskodin alue Radansuussa aiotaan suojella
Pohjanmäen-Radansuun kaavaehdotuksesta ehtii vielä jättää muistutuksia.
Pohjanmäen-Radansuun kaavaehdotuksesta ehtii vielä jättää muistutuksia.
Presidentinvaalien toisella kierroksella iittiläisten äänestysaktiivisuus laski yli viidellä prosenttiyksiköllä ensimmäisestä.
Alexander Stubb veti Kausalan torin puolilleen väkeä perjantaina.
Vanhat tanssivat yleisölle torstai-iltana.
Iitissä noin joka kolmas jätti äänestämättä.
Eviva Espanja! -revyy hurmasi yleisön.
Mustjoen voi kohta ylittää Riutanpääntiellä vaikka täydellä kuormalla.
Iitin salibandymiehet palasivat voittokantaan kolmen tappion jälkeen.
Rakennuksessa vuokralla olevan Tokmannin mukaan tilat omistaa vakavarainen kiinteistösijoittaja.
Iitin musiikkijuhlayhdistyksen talvikonsertissa esiintyy tamperelainen trio.
Berater Oy hoitaa vanhan kunnantalon ja kirjaston remonttien suunnitteluvaiheen rakennuttamistehtävät.
Iittiläinen Lenni Mäkinen kilpailee kartingissa Suomessa ja Italiassa.
Leininrannassa on kausipaikkalaisia ja toimintaa ympäri vuoden.
Hämeen poliisi tutkii syttymissyytä.
Halton on jälleen lakkokohteiden joukossa.
Yrittäjä avaa uuden ravintolan Naapantuuran entisiin tiloihin.
Hyvinvointialuejohtajan mukaan valtion vaatima alijäämän kattamisaikataulu johtaisi ylimitoitettuun palveluiden alasajoon.
Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys jatkuu tiistai-iltaan saakka.
Islantilaisyhtiön tavoitteena on aloittaa rakentaminen kesällä 2024.
Seuraava peli mitellään tiistaina Mäntyharjulla.
Jenga jatkaa sarjakärkenä.
Tärkeässä turnauksessa ei saatu parasta osaamista esiin.
Uuden päätösehdotuksen mukaan talon muuttaminen asuinkäyttöön tukee kyläyhteisöä.
Kissan tilanne huolestutti ihmisiä laajalti.
Sivu 31/64